Timo K. Mukka
Suomalainen kirjailija, Timo K. Mukka, syntyi itse asiassa Bollnäsissä, Ruotsissa vuonna
1944. Hänen perheensä oli evakuoitu Ruotsiin toisen maailmansodan aikana, joten
huolimatta Suomen kansalaisuudesta, hän syntyi Ruotsissa. Vallitettavasti hän eli vain
28-vuotiaaksi ja kirjoitti vain noin kuuden vuoden ajan. Useimmat hänen kirjansa käsittelivät
jollain tavalla seksiä, uskontoa ja kuolemaa.
Hän oli erittäin taiteellinen jo hyvin nuorena ja oppi lukemaan jo ennen kuin aloitti
koulunkäynnin. Hän luki Dostojevskin teoksen Rikos ja rangaistus ollessaan vain 11-vuotias.
Hän piti siitä niin paljon, että kysyi kirjastonhoitajalta, oliko saatavilla muita teoksia samalta
kirjailijalta. Vuonna 1957, ollessaan 13-vuotias, Mukka sairastui aivoperäiseen meningiittiin,
mikä vaikutti voimakkaasti hänen persoonallisuuteensa ja vaikutti hänen
itsemurhayritykseensä vuotta myöhemmin.
Ollessaan 16-vuotias Mukka kirjoitti ensimmäisen romaaninsa, jonka kustantajat kuitenkin
hylkäsivät. 17-vuotiaana Mukka aloitti opintonsa Taideakatemiassa, ja hän oli muutakin kuin
vain kirjailija. Hän oli myös maalari. Kärsimyksensä takia hänen mielialansa vaihteli
äärimmäisestä masennuksesta täydelliseen onnen tilaan.
Mukan ensimmäinen julkaistu kirjan ilmestyi hänen ollessa 19-vuotias. Maa on syntinen
laulu sai vaihtelevia arvosteluja, mutta se myi erittäin hyvin. Seuraavien yhdeksän
elinvuotensa aikana hän julkaisi kourallisen muita kirjoja ja jatkoi itsetuhoista
käyttäytymistään, kuten ketjupolttamista, liiallista kahvin juomista ja valvomista. Kritiikki ja
häntä käsittelevä ankara lehtiartikkeli aiheuttivat hänelle lopulta sydänkohtauksen, johon hän
kuoli vuonna 1973.
Comments
HideTimo K. Mukka